Tähtifinaali käynnistyi

Viimeksi muokattu 5.12. 2011 10:55
Julkaistu 5.12. 2011 10:55
Tiedote ja tulokset pe 2.12.2011

Hevosopiston uusi ratsastustapahtuma Tähtifinaali käynnistyi perjantaina
Ypäjällä teemalla Oppimestareiden päivä. Kolmipäiväisessä tapahtumassa on
mukana 54 kouluratsukkoa, ja esteradalla nähdään yhteensä 214 ratsukkoa. 

Kilpailun tähtihetket nähdään lauantaina, jolloin ohjelmassa ovat vuoden
2011 este- ja kouluratsastuksen GP-hallisarjojen finaalit – molemmissa
voittajat palkitaan Volkswagen Polo - henkilöautolla. Ratsastajat
starttaavat kaikki samalta viivalta eli jokaisella osallistujalla on
mahdollisuus voittoon. 

Kouluratsastus käynnistyy Ypäjä-hallissa klo 12. Areenalla nähdään aluksi
kouluhallisarjan ”pikkufinaali”, Kür-luokka, johon osallistuu kolme vuoden
mittaan osakilpailuista eniten pisteitä kerännyttä Intermediate-tason
ratsukkoa. Mukana ovat Sirpa Degerth, Emilia Kaikkonen ja Jeanne-Marie
Törnroth-Koivuniemi. 

Suomenhevosratsut jatkavat omassa Kür-luokassaan klo 13. Epäviralliseen
Ypäjä-hallin mestaruuskilpailuun osallistuu 10 ratsukkoa. 

Kouluratsastus huipentuu varsinaiseen GP-finaaliin, joka käynnistyy klo
15.30. GP-Küriin osallistuvat Stella Hagelstam  - Soraya II, Maarit Raiskio
– Znak ja Kikka Suomio – Flourian.

Esteratsastus käynnistyy Opistohallissa klo 9. Tähtimestareiden päivä
päättyy kilpailun osalta esteratsastuksen GP-hallisarjan finaalin, jossa
estekorkeus kipuaa 150 cm:iin. Finaali alkaa klo 19. Mukana mm. Mikael
Wahlman, Maria Heikkilä ja Rosa Ruutsalo sekä nuorten ja junioreiden
SM-kisoissa hyvin menestyneet Tuuli Leivo ja Julia Engblom. 

Yleisöä viihdytetään myös Ypäjä-hallissa klo 17 alkavalla
väliaikaohjelmalla, jossa nähdään mm. vuoden 2011 SM-kultamitalisteja,
joulupukin tähtiarvonta ja kotoisasti oman ratsastuskoulun tonttuja. 

Tunnelmaa lauantain luo myös tähtitori, jossa paikalliset ja lähiseudun
tuottajat tarjoavat erilaisia jouluisia tuotteitaan koristeista herkkuihin.


Kilpailu päättyy sunnuntaina Vauhtimestareiden päivään, jonka ohjelmassa on
120 – 130 cm:n esteluokkia. 

Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy.

Tulokset pe 2.12.

ESTERATSASTUS

Luokka 1, 90cm arv. 367(A2/A2), Kategoria 2 + 1 + H, lähtöjä 44, sijoittuu
11.

1) Sofia Rosenberg / Ma Cherie Larissa (TUR) 0-0/31,85, 2) Nilla Sundström /
Sobieczara-W (KuR) 0-0/32,59, 3) Iida Kannisto / Masterocha 1961 (TUR)
0-0/34,65, 4) Jesse Arolainen / Coruno (HyvUra) 0-0/35,44, 5) Esma Putkonen
/ Arax II (IUR) 0-0/35,87, 6) Pinja Laukkanen / Chyla J (Ko-pRa) 0-0/36,17,
7) Emma Kouhia / Ponticello (K-HR) 0-0/39,31, 8) Amanda Nummelin / Königs
Kasandra (KAURA) 0-0/42,75, 9) Emma Anttonen / Perfetto (YR) 0-0/42,81, 10)
Elina Ihatsu / Millway's Polbera (HAMR) 0-0/42,87, 11) Joona Mansikkaoja /
Ballack (TARI) 0-3/57,77, 

----------------------------------------------

12) Riia-Inari Oinonen / Muskan Onni (L-URA) 0-4/31,69, 13) Neea Karvinen /
Kom Alfonzo (KAKE) 0-4/34,27, 14) Elina Ihatsu / Zakira (HAMR) 0-4/38,43,
15) Aino Ruusuvuori / Catch Me If You Can (Ki Ry) 0-4/44,06, 16) Sofia
Jalonen / Ujan T (SORARY) 0-5/51,38, 17) Patricia Westman / Unique III (BR)
0-8/45,76, 18) Hanna Niemi / Wytske (MER) 0-999/999,00, 19) Peppi Vilén /
Puhtin Tahti (YR) 4/44,84, 20) Matti Mahosenaho / Nolana Paradoxa (YR)
4/47,78, 21) Annika Arolainen / Ruskelan Filadelfia (HyvUra) 4/48,37, 22)
Tiia Rämö / Conally Z (ImRa) 4/49,67, 23) Emma Honkamaa / Dama (YR) 4/51,22,
24) Anna Talja / Omora (YR) 4/51,47, 25) Sandra Lähde / Lunetta (KTR)
4/54,28, 26) Arla Panttila / Adbul van Nimmerdor (PUNRA) 4/54,36, 27) Henna
Kaaro / Blinka van de Eindhoeve (HAMR) 4/55,75, 28) Marie-Helen Jansson /
Ibera Nld 1724 (KAKE) 4/56,78, 29) Helen Rätsepp / Kalou (EST) 5/63,08, 30)
My Relander / Schecki II (EST) 5/63,58, 31) Jenni Putro / R.R. Sirutus
(VALKÜR) 5/65,28, 32) Johanna Kankare / R-Annabell 2569 (KAKE) 5/65,42, 33)
Kiia Lindgren / Dakar (SRS) 6/67,94, 34) Suvi Haarala / Dana H (KAKE)
8/51,95, 35) Elina Kilpi / Wonder Belle (Ri-Ra) 8/52,74, 36) Sanna Salminen
/ Casper VI (VARSA) 8/53,07, 37) Heidi Heikkilä / Valse de La Violette (YR)
9/64,44, 38) Riia-Inari Oinonen / Tyler D'02 (L-URA) 9/65,83, 39) Mikael
Wahlman / Hampton Td (Ko-pRa) 12/57,61, 40) Kira Rohrbach / Jolly Casper
(PaRS) 16/77,47, 41) Johanna Soiluva / Torkkelin Paroni (SRS) 999/999,00,
41) Saara Sahlman / Marotte (VARSA) 999/999,00, 41) Marjut Tuliniemi / Miss
Corland (LRR) 999/999,00, 41) Mia Rintasalo / Renessin (EPUR) 999/999,00

Luokka 2, 100 arv. 367(A2/A2), Kategoria 2 + 1 + H, lähtöjä 55, sijoittuu
14.

1) My Relander / Schecki II (EST) 0-0/28,86, 2) Patricia Westman / Ruubik
(BR) 0-0/29,30, 3) Vilhelmiina Karjalainen / Cider van de Rispen (YRa)
0-0/35,35, 4) Petra Koivunen / Gimoza Drum Su (HämR) 0-0/37,83, 5) Perttu
Pasuri / Ypäjä Vigo (YR) 0-0/38,72, 6) Iisa Huttula / Zandor II (LHR)
0-0/47,26, 7) Marina Ehrnrooth / Vivien K (KRK) 0-0/47,95, 8) Joona
Mansikkaoja / Monte Carlo (TARI) 0-4/36,12, 9) Jesse Arolainen / Coruno
(HyvUra) 0-4/37,41, 10) Riia-Inari Oinonen / Tyler D'02 (L-URA) 0-4/38,87,
11) Emma Kouhia / Ponticello (K-HR) 0-4/41,11, 12) Tiia Rämö / Conally Z
(ImRa) 0-4/41,16, 13) Iisa Huttula / Stakato T (LHR) 0-4/41,64, 14) Joona
Mansikkaoja / Ballack (TARI) 0-6/55,53, 

--------------------------------------

15) Aino Ruusuvuori / Catch Me If You Can (Ki Ry) 0-12/42,88, 16) Marjut
Tuliniemi / Midnight Moscan (LRR) 0-999/999,00, 17) Linda Lindeman / Suzan's
Smiling Jumper (RR) 4/48,31, 18) Henna Vahantila / Lovely Leonie (HARI)
4/51,63, 19) Iida Komi / Gildor (YR) 4/54,07, 20) Emma Aho / Norvegija (LR)
4/54,28, 21) Heidi Heikkilä / Razzetto (YR) 4/54,35, 22) Matti Mahosenaho /
Nolana Paradoxa (YR) 4/54,54, 23) Mülla Heidi / Mon Cherg (EST) 4/55,78, 24)
Suvi Haarala / Dana H (KAKE) 4/56,23, 25) Esma Putkonen / Galon (IUR)
4/56,93, 26) Elina Kilpi / Sarko de Chevreuse (Ri-Ra) 4/56,97, 27) Mari
Wuorio / Charon (HeWi) 4/57,35, 28) Elina Kilpi / Wonder Belle (Ri-Ra)
4/57,65, 29) Sofia Jalonen / Ujan T (SORARY) 4/57,83, 30) Riia-Inari Oinonen
/ Muskan Onni (L-URA) 4/58,62, 31) Linnea Haukilehto / Daywalker (JRS)
4/59,19, 32) Nilla Sundström / Sobieczara-W (KuR) 4/62,53, 33) Anniina
Lintula / Zorro (PUNRA) 4/63,32, 34) Peppi Vilén / Puhtin Tahti (YR)
8/47,27, 35) Hanna Niemi / Wytske (MER) 8/51,09, 36) Anna Sahlman / Csilla
(VARSA) 8/53,80, 37) Sandra Lähde / Lunetta (KTR) 8/55,29, 38) Iida Kannisto
/ Masterocha 1961 (TUR) 8/58,26, 39) Arla Panttila / Adbul van Nimmerdor
(PUNRA) 8/61,46, 40) Elina Ihatsu / Zakira (HAMR) 8/61,81, 41) Emma Aho /
Carissima II (LR) 8/79,10, 42) Sofia Rosenberg / Ma Cherie Larissa (TUR)
9/68,36, 43) Kira Rohrbach / Jolly Casper (PaRS) 12/59,94, 44) Esma Putkonen
/ Arax II (IUR) 12/61,47, 45) Kiia Lindgren / Dakar (SRS) 12/80,42, 46)
Elina Mäkelä / Romantika III (Ko-pRa) 13/65,91, 47) Ira Wigrén / Cromwell
(TRS) 13/67,21, 48) Pinja Laukkanen / Chyla J (Ko-pRa) 13/82,21, 49) Essi
Horttanainen / Incella (KERRA) 16/79,05, 50) Helen Rätsepp / Kalou (EST)
999/999,00, 50) Henna Kaaro / Blinka van de Eindhoeve (HAMR) 999/999,00, 50)
Maria Kyrölä / Fairly Gino (VESRA) 999/999,00, 50) Anne-Mari Mannila /
J'Arrive Du Quiesce (YR) 999/999,00, 50) Marie-Helen Jansson / Ibera Nld
1724 (KAKE) 999/999,00

HUOM! Luokka 3 140 cm päättyy arviolta noin klo 21. Päivitämme tulokset SRL
kilpailujärjestelmään ja lähetämme ne medialle lauantain tulosten
yhteydessä. 

KOULURATSASTUS

Luokka 21, Helppo A:2 2009, lähtöjä 35, sijoittuu 9.

1) Laura Kock / Regent (LOR) 376,5/64,914, 2) Saana Sarmela / Maurus van de
Zonschate (YR) 366,5/63,190, 3) Roosa Nissinen / Danny Dancer (YR)
365/62,931, 4) Roosa Nissinen / Neighbours Friend (YR) 364,5/62,845, 5)
Johanna Reunanen / Daffodil's Flamenco (VARSA) 363,5/62,672, 5) Heidi
Taipale / König's Kroisos Ks (K-HR) 363,5/62,672, 7) Kerttu Kouri / Uxmal
Des Quatre Chemins (YR) 362/62,414, 8) Katja Laine / Kleiner Earl (KRt)
358,5/61,810, 9) Marjaana Ilola / Wainona (VARSA) 358/61,724, 

---------------------------------------

10) Maija Yli-Huhtala / Marbella (VARSA) 355,5/61,293, 11) Milja Ranta /
S.W. Summer's Dream Prince (TKR) 350,5/60,431, 12) Marjaana Ilola /
Misskärrs Gibson (VARSA) 347,5/59,914, 13) Siiri Ruuhela / Amicelli (AR)
347/59,828, 14) Juulia Meller / Andree (YR) 345/59,483, 14) Riikka Wester /
Maysun (SRS) 345/59,483, 16) Jonna Aaltonen / Lauries Lucky Luke (KERRA)
344,5/59,397, 16) Kaisa Kähö / Palon Hemmo (YR) 344,5/59,397, 18) Marika
Mäkelä / Siruleidi (K-HR) 343/59,138, 19) Paula Stam-Ekblom / Lola Ferrari
(AURA) 340,5/58,707, 20) Riikka Wester / Gigilou Gigiley-R (SRS) 340/58,621,
21) Susanna Holopainen / Highlander K (NeR) 338,5/58,362, 22) Susanna Ketola
/ Turfhorst Penny Royal (ImRa) 338/58,276, 22) Seija Forsström / Al Capone
III (SkaRa) 338/58,276, 22) Sari Aimia / Ciccolina (KRK) 338/58,276, 25)
Sanna Paronen / Herra Huu (RusRa) 336,5/58,017, 26) Liisa Ojanen / Loboss
Loving Art (HR) 331,5/57,155, 27) Sonja Lesch / Romina (HR) 331/57,069, 28)
Johanna Reunanen / Santa Lucia (VARSA) 329,5/56,810, 29) Katja Hautamäki /
Jalopeno (Lu-SaR) 328,5/56,638, 30) Arla Panttila / Sir Langco (PUNRA)
328/56,552, 31) Annamari Heikkilä / Ypäjä Versace (YR) 327/56,379, 32) Veera
Kirjalainen / French Open (ESRC) 326/56,207, 33) Susanna Holopainen / Lu-Lu
(NeR) 321,5/55,431, 34) Annamari Heikkilä / Söpimaija (YR) 319,5/55,086, 35)
Johanna Ojala / Kiahan Windfang 2553 (MySeRa) 301,5/51,983

 

Luokka 22, Helppo A:4 2009, lähtöjä 10, sijoittuu 3.

1) Laura Porthan / Rosmo (YR) 383/68,393, 2) Pauliina Pöntinen / Elmina (YR)
375,5/67,054, 3) Kaisa Kähö / Silvolan Elmeri (YR) 374,5/66,875, 

---------------------------------------

4) Maija Heikkinen / Herkko Hurmaus (TSR) 370/66,071, 5) Helkky Pakarinen /
Arran Aleksi (RCC) 366/65,357, 6) Elina Iso-Herttua / Herkko Huana (TARAT)
365,5/65,268, 7) Jonna Aaltonen / Hermione (KERRA) 347,5/62,054, 8) Jonna
Aaltonen / Yrmeli (KERRA) 345/61,607, 9) Maija Heikkinen / Varpuliini (TSR)
343/61,250, 10) Marika Mäkelä / Siruleidi (K-HR) 311/55,536