Saksa voitti Puolan Nations Cupin - Suomi jäi toiselta kierrokselta
Julkaistu 13.6. 2010 17:43
SRL
Sopotin Nations Cup -kilpailu, * Sopot, Puola 12.6.
Sopotin FEI Nations Cup of Poland –kilpailun kärkisijat menivät vahvoille esteratsastusmaille Saksalle ja viime vuonna joukkue-EM-hopeaa voittaneelle Italialle. Kolmanneksi nousi vahvan toisen kierroksen johdosta Unkari. Suomen joukkue karsiutui jatkosta oltuaan ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdeksännellä sijalla 20 virhepisteellä.
Ensimmäisen kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta jatkoivat toiselle kierrokselle.
Suomi lähti kilpailuun kolmehenkisellä joukkueella, joten kaikkien ratsukoiden tulokset vaikuttivat joukkuetulokseen. Parhaasta suomalaistuloksesta vastasi Piia Pantsu, joka hyppäsi ratsullaan Cool In virhepisteettömän radan. Satu Liukkonen ja Qui Vivra Verra ottivat kaksi pudotusta ja Niclas Aromaa ja Cissy kolme pudotusta.
Puolan Nations Cup päästiin kilpailemaan perjantain sijaan vasta lauantaina, kun rankkasade muutti kentän vesialtaaksi.
Samanlaisia ongelmia koettiin myös Kuopiossa, jossa Tapiola GP- ja Tapiola Pankki Nuorten GP-sarjan toisen osakilpailun karsintaluokat jätettiin hyppäämättä huonojen olosuhteiden vuoksi. Sunnuntain osakilpailuihin saavat osallistua kaikki kilpailuihin ilmoittautuneet ratsukot.
Tuloksia lauantai 12.6.
Luokka 6, 150 cm FEI Nations Cup of Poland, kaksi kierrosta. Lähti 11 maata.
1) Saksa 14 vp
2) Italia 17 vp
3) Unkari 26 vp
…9) Suomi (Niclas Aromaa / Cissy 12 vp, Piia Pantsu / Cool In 0 vp, Satu Liukkonen / Qui Vivra Verra 8 vp) 20 vp
Täydet tulokset: http://mastr.vot.pl/sites/default/files/w_PN_team.pdf
Järjestäjä: http://www.csio.sopot.pl/
Muita estetuloksia 12.6.
CSI***** Cannes, Ranska
Medium Tour, 125-130 cm, finaali, perusrata ja uusinta. Lähti 32.
7) Lavillon / Noora Forstén-Pentti FIN 0/37,97
Täydet tulokset: http://results.sportcg.net/CANNES/r28.html
Järjestäjä: http://www.jumpingcannes.com/



























