Finnderby käynnistyy torstaina!
Julkaistu 16.6. 2010 10:48
Ypäjän Finnderby monipuolisempi kuin koskaan
Ypäjän perinteiseen Finnderby-ratsastustapahtumaan 17.-20. kesäkuuta
osallistuu noin 150 ratsastajaa 240 hevosella. Ratsukoita saapuu Suomen
lisäksi kahdeksasta maasta. Jo 37. kerran järjestettävässä Finnderbyn
ohjelma on sekä urheilullisesti että yleisön viihtyvyyden kannalta
kovatasoinen. Sään suosiessa tapahtumaan odotetaan myös ennätysyleisöä.
Nations’ Cupissa yhdeksän joukkuetta
Esteratsastuksen Nations’ Cupissa nähdään ennätykselliset yhdeksän
joukkuetta. Mukana ovat Suomen lisäksi Belgia, Irlanti, Itävalta, Ruotsi,
Tanska, Norja, Viro ja Turkki. Suomen joukkueessa ratsastavat Raimo
Aaltonen, Sanna Backlund, Sandra Burmeister ja Anna-Julia Kontio. Varalla on
Janna Huhtanen.
Kohokohtia esteradalla ovat mm. perjantain Grand Prix -luokka 150 cm,
lauantain perinteinen Finnderby-luokka erikoisesteineen ja sunnuntain
kansainvälinen joukkuekilpailu Nations’ Cup. Kisassa on luokkia myös
nuorille ratsastajille ja junioreille, joten kaiken kaikkiaan esteradalla
nähdään noin 160 hevosta ja 80 ratsastajaa.
Kenttä-SM ja Mannerheim-kilpailu
Kenttäkisassa ratsastetaan nuorten ja senioreiden Suomen mestaruudet.
Perinteinen Mannerheim-kenttäkilpailu ratkaistaan samassa Vaativa A-luokassa
senioreiden SM-kisan kanssa.
Kouluosuus ratsastetaan torstaina, esteosuus perjantaina ja kisa päättyy
lauantaina näyttävään maastokokeeseen. Kisaan osallistuu 23 ratsukkoa.
Mukana ovat mm. Sanna Siltakorpi, Laura Koivula ja Cajus Aminoff.
Kouluratsastuksen tähtihetkinä GP ja Kür-luokat
Kansallisen koulukisan kohokohta Grand Prix ratsastetaan sunnuntaina.
Kiinnostavia ovat myös perjantain, lauantain ja sunnuntain kür-luokat,
joissa katsastetaan samalla junioreita, nuoria ja senioreita Norjassa
heinäkuun alussa järjestettäviin Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisoihin.
Koulukisaan on ilmoittautunut noin 50 ratsastajaa 60 hevosella. Mukana ovat
mm. Kikko Kalliokoski, Alexandra Malmström, Raisa Francis, Elisabeth
Ehrnrooth ja yllätysnimenä Janne Bergh. Kolme viimeksi mainittua esiintyvät
myös lauantai-illan Kyra Storyssa.
Kyra Kyrklund ja Max
Tapahtuman eittämätön vetonaula on kaksikko Kyra Kyrklund ja Max.
Kuusinkertainen olympiaratsastaja ja Suomea kymmenkunta vuotta
kansainvälisessä kärjessä edustanut Max-hevonen ovat yleisön tavattavissa
lauantaina ja sunnuntaina expoalueella.
Ratsain Kyrklund ja Max esiintyvät Ypäjällä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla
kaksikko juhlistaa esiintymisellään lauantain jo loppuunmyytyä gaala-iltaa,
ja sunnuntaina ratsukko esiintyy suurelle yleisölle alkaen klo 12 ennen
esteratsastuksen kansainvälisen joukkuekilpailun alkua.
Lisäksi Kyra Kyrklund kommentoi kisa-alueella lauantaina nuorten hevosten
katselmusta, johon osallistuu viisi ratsukkoa. Mukana ovat Tuija Tuominen
(Samba Queen ja Serpico), Alexandra Malmström (Haute Couture), Mikaela
Soratie (Don Pedro) ja Siiri Kyrö (Ragtime de la Vallee).
Odotettavissa ennätysyleisö
- Kansainvälinen esteratsastus, kenttäkilpailun SM sekä hyvätasoinen
koulukilpailu yhdistettynä Kyra Kyrklundin ja Maxin esiintymisiin on
paketti, joka vetää Ypäjälle myös uusia Finnderby-kävijöitä. Jos sää
vähänkin suosii, toivomme yltävämme ennätyslukemiin myös yleisön suhteen.
Olemme varautuneet etenkin lauantaina ja sunnuntaina 5000 - 8000 kävijään,
kertoo kilpailun johtaja Petri Meller.
- Katsomotilaa lisätään parilla kymmenellä yksiköllä. Paikoitustilaa on
järjestetty lisää, mm. Ypäjän urheilukentälle, josta on avattu uusi, nopea
sisääntuloväylä kilpailualueelle. Ravintolatoimintoja on kehitetty, jotta
välttäisimme pitkiä jonoja, jatkaa Meller.
Varsinaisen kilpailun ohella yleisölle on tarjolla mm. opastettuja
kierroksia tallialueella, ja pääsylipun lunastaneet voivat myös tutustua
maksutta Suomen Hevosurheilumuseon näyttelyyn ”Ravikuninkaallisia ja
ratsastuksen aatelia”.
Lisätietoa: Alustava aikataulu, osallistuvat ratsukot ja muuta tietoa
osoitteessa www.hevosopisto.fi



























