Tapiola GP ja Tapiola Pankki nuorten GP 3. osakilpailu Savonlinnassa viikonloppuna

Viimeksi muokattu 5.7. 2010 11:28
Julkaistu 5.7. 2010 11:28
SRL

Savonlinna OperaGames -esteratsastuskilpailut kilpailutapahtuma on järjestetty jo
vuodesta 1993 lähtien, ja vuosien saatossa se on kasvanut yhdeksi maamme
suosituimmista ja seuratuimmista ratsastustapahtumista. Tänä vuonna ratsukoiden
paremmuudesta kilpaillaan Vuohimäen ratsastuskeskuksen areenalla 9.-11. heinäkuuta –
aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Viikonlopun aikana ratsastetaan 15 luokkaa, joista perjantain kohokohtana nähdään jo
kahdeksatta kertaa ratsastettava vain naisille avoin Prix de Lady Champion, ja
lauantaina mitellään taitoja järjestyksessään 18:nnetta kertaa Prix de OperaGames
-luokassa. Viikonlopun kruunaa sunnuntaina nähtävät Tapiola GP sekä Tapiola Pankki
Nuorten GP -osakilpailut.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Vuohimäen Ratsastuskoulu Oy ja Savonlinnan
Ratsastajat ry.Ratamestari Aki Ylänne, tuomariston pj. Jaakko Jauhiainen ja
kilpailujen johtajana Kitta Luukkanen.
Avoimen sarjan johdossa on kahden etapin jälkeen Raimo Aaltonen tammalla Elektra F
(34 pistettä) ennen Sanna Backlundia tammalla Casandra Z (31). Kolmantena ovat
Jenny Kainulainen ja Lacardi. Nuorten sarjassa kärkisijaa pitää Mikael Wahlman
hevosilla Prestige (34 p.) ja Wilatos van Bon Cheval (28) ennen Anna-Julia Kontiota
Rio Nuevolla (20). GP-kilpailusarjaan kuuluu viisi osakilpailua ja finaali.
Ratsukoiden kokonaistuloksessa otetaan huomioon kolmen osakilpailun ohella finaalin
pisteet.
Tapiola GP -sarjojen voiton ohella ratsukot kisaavat paikasta Mitsubishi Leading
Rider -loppukilpailuun, jonka pääpalkintona on uusi Mitsubishi ASX -henkilöauto.
Auton ohella GP-sarjoissa ja autokilpailussa jaetaan tänä kesänä voittoina 63.500
euroa!
LISÄTIETOJA

TELEVISIOINTI
Kisauutiset illan urheilu-uutisissa YLEllä sekä laajempi kisakooste YLEn Urheilun
netissä sunnuntaina klo 18 jälkeen www.yle.fi/urheilu<http://www.yle.fi/urheilu>.
Lähetyksiä myös SRL:n nettitelevisiossa http://ratsastus.invideo.fi . Selostus
Markus Backlund.