Thomas Ehrnrooth ja Larissa voittivat SM-kultaa Hangon esteillä
Julkaistu 25.7. 19:48
SRL
Thomas Ehrnrooth säilytti lauantaina saamansa johtoaseman, kun esteratsastuksen
SM-kilpailujen ratkaisun hetket käytiin sunnuntaina kahden kierroksen radalla ja
voitti kultaa selvällä piste-erolla hopealle ratsastaneeseen ratsukkoon Ville Kulkas
Catocina. Pronssille kiri mestaruutta puolustanut Raimo Aaltonen oriillaan Eafons
Polyfino.
Ensimmäisellä kierroksella Ehrnroothin Larissa pudotti kaksi puomia, mutta toiselta
ratsukko laukkasi maaliin virhepisteettömällä tuloksella. Viimeisenä radalle
lähteneellä Ehrnroothilla oli varaa jopa kahteen pudotukseen menettämättä
ykkössijaansa, mutta sen varaan hän ei laskenut.
- Tiesin, että kokonaispaketti
täytyy pitää kasassa ja päästä hyvään rytmiin etenkin sarjaesteelle, joka oli
kunnioitettavan suuri. En tullut missään tapauksessa tänne voittamaan kultaa, sillä
olen ollut niin monta kertaa mukana, että tiedän kokemuksesta, että kolmen päivän
kisassa voi tulla monta kuperkeikkaa. Nyt tämä kisa sopi hevoselleni loistavasti.
Viime kaudella kilpailimme oman sairauteni takia vain neljä kertaa, nyt tämä oli
kauden viides kisa. Aloitin kansallisissa kisoissa Saksassa, sitten kävin Norjassa,
tämän jälkeen hyppäämme kahden viikon kuluttua Keravalla.
Omiin suorituksiinsa aina yhtä kriittisesti suhtautuva Ehrnrooth totesi, että hän
teki itse ensimmäisellä kierroksella virheen, mutta ratsasti toisen kierroksen
hyvin. - Näin yksinkertaista se on. Kun ratsasta hyvässä rytmissä laadukas hevonen
hyppää virheittä, Ehrnrooth kiitteli ratsuaan.
Hopealle ratsastanut Ville Kulkas oli tyytyväinen mitalistaan. - Tein ehdottomasti
oikein kun valitsin Catocinan viimeiselle päivälle, vaikka sillä olikin enemmän
virhepisteitä rasitteenaan kuin toisella hevosellani Regent. - Minun ei vaan olisi
itse pitänyt sählätä ja yrittää auttaa hevostani vaan luottaa siihen, totesi
25-vuotias Kulkas, joka lupasi jonain päivänä vielä päihittää nyt jo 54-vuotiaat
kisakumppaninsa Ehrnroothin ja Aaltosen.
Raimo Aaltonen puolestaan sortui ensimmäisellä kierroksella kolmeen pudotukseen,
mutta kokosi itsensä hienosti ja ratsasti Eafons Polyfinolla virheettömän radan
toisella kierroksella nousten pronssille.
Hangon kisat saivat mestarilta vuolaasti kiitosta. - Ilmapiiri kesäisessä Hangossa
on aivan ainutlaatuinen, oli sää mikä hyvänsä. Atmosfääriä luovat kenttä vehreän
puiston keskellä, ihmiset, tallialue, lämmin henki. Tämä kisa on kuin raaka
timantti, josta saisi hiomalla upean kansainvälisen tapahtuman, Ehrnrooth kiitteli.
Mari Levänen ja Tikarette nuorten mestarit
Sonja Mäkelä hopeasijalla, Anna-Julia Kontio pronssilla
Mari Levänen Hollolasta nousi hevosellaan Tikarette nuorten ratsastajien (18-21
-vuotiaat) SM-kilvassa voittajaksi oltuaan kahden ensimmäisen päivän jälkeen sijalla
seitsemän. Ratsastettuaan sunnuntaina ensimmäisen kierroksen vain yhdellä
pudotuksella, hän oli noussut kolmanneksi ennen ratkaisevaa viimeistä kierrosta.
-Perjantain huonon alun jälkeen ajattelin, että peli on menetetty. Viimeiselle
kierrokselle lähdin kuitenkin hyvistä takaa-ajoasemista, kun olin vasta kolmantena,
joten en ottanut siitä paineita. Lähdin tekemään niin hyvän tuloksen kuin
mahdollista ja hyvän hevoseni ansiosta se onnistui. Radalla pääsi laukkaamaan hyvin
eteenpäin, mikä sopii hyvin hevoselleni. Valmentajani Sanna Backlund sanoi että
ratsasta rennosti ja luota hevoseen, älä laita sille paineita, kertoi nyt
19-ratsastaja, jolla on vielä yksi vuosi nuorten ikäryhmässä jäljellä.
Kaksi vuotta sitten hän voitti juniorien SM-hopeaa. Eilen vaikeammat radat, tänään
tuntui hyvälle, sai laukata radalla,
- Hyvät takaa-ajoasemat, pystyi pitämään nollassa hienon hevosen ansiosta. ei
ottanut paineita kun vasta kolmantena, päätti ratsastaa niin hyvin kuin pystyy,
riitti tänään, ei uskonut kultaan. Perjanain jälkeen ajatteli että peli menetetty.
Hopealle hyppäsi viime vuonna juniorien SM-kultaa voittanut oululainen Sonja Mäkelä
hevosellaan Primrose K. Isänsä Pekka Mäkelän valmennuksessa ratsastavan mitalistin
tavoitteena oli selvitä kunnialla suurimmista urallaan hyppäämistään esteradoistaan.
- Radan jälkeen minua ensin hieman harmittivat pudotukset, mutta tietenkin olen
tyytyväinen mitaliin, radat olivat selvästi viime vuoden juniorien mestaruuskisaa
suuremmat. Hevoseni on aika pienikokoinen ja isäni ohje radalle lähtiessäni olikin,
että laukan täytyy säilyä, mutta että en saa muuttaa mitään vaan ratsastaa tavalla,
johon hevonen on tottunut.
Pronssille hevosellaan Astrid hypännyt Anna-Julia Kontio lähti viimeisenä päivänä
kisaan johtoasemasta ja myönsi lähteneensä hakemaan voittoa. - Mutta yhden
pudotuksen jälkeen keskittyminen herpaantuu helposti ja tulee toinenkin, vaikka en
mielestäni ottanut liikaa paineita. Olen silti tyytyväinen hevoseeni, meillä ei ole
kovin pitkää yhteistä kokemusta tällä tasolla, totesi Kontio. Hän voitti viime
vuonna nuorten SM-kultaa ykkösratsullaan Escape, joka nyt sai levätä kilpailtuaan
viime viikonloppuna Ranskassa nuorten EM-kilpailuissa.
Mikael Wahlman ja Prestige nousivat juniorimestareiksi
Hopealle Emilie de la Chapelle, pronssille Tuuli Leivo.
- Vihdoin onnistuin SM-kisoissa, huokasi Mikael Wahlman sunnuntaina tyytyväisenä
voitettuaan hevosellaan Prestige juniorien (16-18 -vuotiaat) Suomen mestaruuden
esteratsastuksessa. Viimevuotinen hopeamitali vaihtui näin kultaan. Ponivuosilta
hänellä on yksi kultamitali. Hän täyttää kuukauden kuluttua 18 vuotta, joten ensi
vuoden alusta lukien hän ratsastaa nuorten ikäryhmässä.
Ennen ratkaisevaa kolmatta osakilpailua Wahlman oli toisena, edellään Hassan Iber. -
Kilpailut alkoivat omalta osaltani melko vaisusti, mutta pidin koko ajan mielessä,
että kolmipäiväisessä kilpailussa mitä tahansa voi tapahtua ja että mestaruus
yleensä ratkaistaan vasta viimeisellä kierroksella. Olen ollut usein samassa
tilanteessa, ja ehkä kokemukseni vaikka se onkin vähäinen, kuitenkin auttaa minua
pitämään jännityksen hallinnassa. Ratsastin koko viikonlopun luottavaisin mielin ja
päätin pitää pään kylmänä ja luottaa kokemukseeni ja hevoseeni. Prestige tuntui
hyvältä, vaikka pieniä virheitä tulikin. Kun lähdin viimeiselle kierrokselle ja
kuulin että minulla oli varaa yhteen pudotukseen, olin helpottunut. Tavoitteenihan
oli ratsastaa nolla, joten yksi virhe ei vielä olisi liikaa, kertoi Wahlman
tunnelmistaan.
Valmentaja Kari Nevala saa suojatiltaan täydet pisteet. Yhteistyö alkoi viime vuoden
SM-kilpailuissa. - Meillä on hyvä tiimi, Kari organisoi erittäin hyvin, soittelemme
ja sovimme yhdessä asioista ja hänen kauttaan minulla on myös uusi hevonen, Wahlman
kertoo.
Pahimpana uhkaajanaan hän piti kahden päivän jälkeen johtoasemasta Hassan Iberiä. -
Hassan on kehittynyt todella paljon ja hypännyt loistavasti tällä kaudella, mutta
ilmeisesti hänen hevosensa väsähti vähän tänään, Wahlman mietti. Iber putosi
mitalisijoilta viidenneksi.
Hopealle ratsasti loistavan nousun tehnyt Emilie de la Chapelle hevosellaan South
Shore. Perjantaina hän jäi kauas kärjestä, mutta ratsasti lauantaina upean nollan.
Kokonaistilanteessa hän oli kahden päivän jälkeen yhdestoista ja arveli itse
olevansa liian kaukana kärjestä noustakseen mitaleille. - Tiesin toki, että
SM-kisoissa on hurjia nousuja ennenkin tapahtunut, mutta en oikein uskaltanut uskoa
siihen omalla kohdallani.
Mutta kaksi virhepisteetöntä kierrosta sunnuntaina nostivat hänet hopealla. - Kun
selvitimme ensimmäisen kierroksen puhtaasti ajattelin, että kaikki on vielä
mahdollista. Tavoitteeni oli ratsastaa nollaradat ja hevoseni hyppäsi superhyvin.
Itse ratsastin toisen kierroksen ensimmäistä paremmin, kertoi iloinen
yllätyshopeamitalisti.
Myös pronssimitalisti Tuuli Leivo teki hevosellaan Oazis kovan loppukirin noustuaan
kahdeksannelta sijalta kolmanneksi. Murtuneen kyynärpään takia kisatauolla
toukokuusta saakka ollut Leivo. - Tänne tullessani toivoin vaan että pystyisin taas
kisaamaan. Ratsastin päivän ja luokan kerallaan ja hevonen hyppäsi paremmin loppua
kohden. Otimme kaksi turhaa pudotusta ensimmäisellä kierroksella. Mitalisija oli
kyllä yllätys siihen nähden miten vähän olen hypännyt, hän totesi.
Tuloksia, esteratsastuksen SM Hanko 23.-25.7.
SENIORIT
Seniorien SM, kokonaistulos
1) Thomas Ehrnrooth Larissa, Espoo 13,51 vp, 2) Ville Kulkas Catokina, Tampere
21,63, 3)
Raimo Aaltonen Eafons Polyfino Aura 24,90, 4) Sandra Burmeister Cosiga Kilo 27,77
III SM-osakilpailu, kaksi kierrosta 145+150 cm
1) Ville Kulkas / Catokina (TRS) 4-4/62,53, 1) Thomas Ehrnrooth / Larissa (SUR)
8-0/60,14, 3) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino (AURA) 12-0/59,59, 4) Sandra
Burmeister / Cosiga (KRK) 8-8/58,74, 5) Maria Heikkilä / Caricia 2383 (YR)
20-4/62,97, 6) Lotta-Riikka Rintamäki / FIM Fräulein Smilla 4 (TR) 22-4/67,07, 7)
Hanna Marttila / Viana (OUR) 16-12/61,90, 8) Johanna Jormakka / Kiwi II (GRO)
28-16/58,68
NUORET RATSASTAJAT (18-21 v)
Nuorten SM, kokonaistulos
1) Mari Levänen Tikarette Hollola 20,75, 2) Sonja Mäkelä Primrose K Oulu 21,18, 3)
Anna-Julia Kontio Astrid L Ylöjärvi 23,30, 4) Tuisku Kivikoski Chardonay van
de Kempenhoeve Tuusula 23,84.
III osakilpailu 140+145 cm kaksi kierrosta
1) Mari Levänen / Tikarette (HOR) 4-4/60,82, 2) Tuisku Kivikoski / Chardonay van de
Kempenhoeve (TUUR) 8-4/60,25, 2) Sonja Mäkelä / Primrose K (ORK) 4-8/58,18, 4) Kiira
Miinin / Talan J.W.B (PKUR) 4-9/74,78, 5) Katriina Virtanen / Whisper Flamingo
(K-HR) 8-8/65,83, 5) Anna-Julia Kontio / Astrid L (TRS) 8-8/60,33, 7) Sara
Vainikkala / Vriend D.D.H. (KOR) 16-4/62,88, 8) Sanna Paronen / Bay Canto (E-KR)
16-8/68,19, 8) Tomas Kiviranta / Midnight Dream (SOMRA) 16-8/63,34, 8) Emilia
Kerimaa / Tatricia (HARI) 8-16/59,63, 11) Petra Heikkinen / Tamara (PKUR)
12-13/76,87, 12) Juho Norilo / Doppsko Carimba (LR) 12-16/57,32, 13) Maria Isolauri
/ Qalle
JUNIORIT (16 - 18 v)
Juniorit, kokonaistulos
1) Mikael Wahlman Prestige Korpikylän Rats 11,50, 2) Emilie de La Chapelle South
Shore Nevaksen Rats 19,00, 3) Tuuli Leivo Oazis Tuusulan Rats. 24,00.
Juniorit III osakilpailu 130+140 kaksi kierrosta
1) Emilie de La Chapelle / South Shore (NeR) 4-0-999/999,00, 1) Mikael Wahlman /
Prestige (Ko-pRa) 4-0-999/999,00, 3) Mia Rintasalo / Unique (EPUR) 8-0/57,02, 4)
Viivi Monto / Vip (HARI) 4-8/60,00, 4) Misa Luhanko / Quicstep M (JSR) 8-4/58,57, 4)
Linda Palin / Termeta (YR) 12-0/61,11, 4) Julia Engblom / Montana V (MERATA)
8-4/63,50, 4) Tuuli Leivo / Oazis (TUUR) 8-4/64,64, 9) Antonia Hartwall / Wakker
(NeR) 8-8/59,26, 10) Karoliina Virtanen / Larkhill's Mistress 2048 (UR) 12-8/54,07,
10) Katrin Jokinen / Coco-Chanel D (MT-TEAM) 12-8/58,71, 10) Annina Nordström /
Auxine (ER) 8-12/63,72, 10) Hassan Iber / Urvana (TRS) 8-12/64,29, 14) Nina
Cederberg / Kiowa Mousse (SUR) 12-16/66,33, 15) Emilia Malmi / Ulletta (KyIF)
8-21/71,83, 16) Laura Keistinen / Ganz Bunte (UHU) 20-20/60,70, 17) Sara Slotte /
Caretino (KAKE) 8-999/, 18) Jenni Elo / Levinja (KMR) 16-999/, 19) Taru Vähämäki /
Clischee (L-HR) 999/, 19) Petra Rintala / Verona Ks 1878






















