Arja Mikkonen ja SG Oberon kuudennella sijalla koulukokeessa 72 valjakon joukossa

Viimeksi muokattu 1.8. 2010 19:51
Julkaistu 1.8. 2010 19:51

Hevosyksiköiden valjakkoajon MM-kilpailut ajetaan Pratoni del Vivarossa Italiassa. Suomesta kilpailuun osallistuu kolmihenkinen joukkue, jonka muodostavat Arja Mikkonen / SG Oberon, Ben Simonsén / Artemis sekä Jouni Heikinheimo / El Carillo. Kilpailuun osallistuu yhteensä 72 valjakkoa 21 eri maasta. Joukkuekilpailuun osallistuu 19 maata. Monien eurooppalaisten maiden lisäksi edustettuina ovat USA ja Australia.


MM-kilpailut aloitettiin koulukokeella, joka ajettiin torstaina ja perjantaina. Parhaasta suomalaistuloksesta vastasi valjakko Arja Mikkonen ja jo 20-vuotias SG Oberon, jolla Mikkonen on ajanut kilpaa vuodesta 1995.

”Olen tyytyväinen. Teimme niin hyvän suorituksen kuin mihin pystymme, enkä olisi pystynyt tekemään mitään toisin”, tuumasi Mikkonen suorituksestaan. Samaa mieltä Mikkosen suorituksesta oli Suomen joukkueenjohtajana ja valmentajana toimiva, lähes 20 vuotta suomalaisvaljakoita valmentanut ruotsalainen nelivaljakkokuski Tomas Eriksson.

Koulukokeen voiton vei Saksan Thorsten Zarembowicz, toiseksi sijoittui Hollannin Jan van den Broek ja kolmanneksi Saksan Mareiki Harm.

Ben Simonsén ja Jouni Heikinheimo eivät tällä kertaa pystyneet esittämään parasta osaamistaan. Tasaisen ja tarkan, mutta varovaisen suorituksen tehnyt Heikinheimo päätyi sijalle 35. Simonsén, jonka 19-vuotias tammansa Artemis on tunnettu ryöpsähtelevästä energisyydestään, päätyi sijalle 55.