Poninäyttelyn Best in Show -kehässä ei vältytty kyyneliltä

Viimeksi muokattu 5.8. 2010 14:19
Julkaistu 5.8. 2010 14:19

Suomen Hippos


Kuvassa Super mini junior -luokan voittaja Minka Lehtonen ja Fanta’s Blue Bounty

Vuoden 2010 Kansallinen Poninäyttely pidettiin 31.7. – 1.8. Vermon raviradalla Helsingissä. Näyttely huipentui sunnuntaina Best in Show’n valintaan, jossa tehtiin lähes ennennäkemätöntä historiaa. Best in Show I, II ja III -tittelit menivät kaikki oriveteläisen Ilona Pykäläisen omistamille poneille.
- Kun ponini joskus aiemmin on voittanut BIS-kehän, olen ajatellut, että nyt ei voi saavuttaa enää enempää. Mutta tämä saavutus on jo vähän liikaa, Ilona Pykäläinen iloitsi.

Best in Show oli lauantaina parhaaksi Suomessa syntyneeksi nuoreksi valittu 3-vuotias, welsh A-sektion tamma Moondelight Marilyn. Best in Show II oli kolmen kuukauden ikäinen, welsh C -tamma Moondelight Glory Lily, joka palkittiin aiemmin päivällä näyttelyn parhaana varsana. Kolmanneksi sijoittui Glory Lilyn emä, 14-vuotias Parvadean Golden Glory.
- Nämä ponit aion pitää itselläni ja nuoret tulevat vanhemman tamman tavoin siitoskäyttöön, Pykäläinen kertoo.

Kansallisessa Poninäyttelyssä ponit arvostellaan alkuperämaan tuomarin toimesta. Paikalla oli tuomareita Hollannista, Iso-Britanniasta sekä Ruotsista. Tuomarit olivat tyytyväisiä esitettyjen ponien kuntoon ja kehuivat suomalaisen ponikasvatuksen tasoa. Myös näyttelyn johtaja, Janina Ahola, oli silminnähden tyytyväinen koko tapahtumaan.

- Päivät ovat sujuneet erinomaisesti ja yleisöä on ollut ilahduttavan paljon. Onneksi sää suosi meitä ja saimme nauttia aurinkoisesta, muttei liian helteisestä säästä, Ahola toteaa.
- Ensi vuodelle ei ole tulossa suuria muutoksia, mutta yleisöä olisi tietysti mukava saada vielä enemmän paikalle. Katsotaan, jos sen suhteen ideoidaan jotain uutta.

Sunnuntaina kisattiin myös iän mukaan jaetuissa mini- ja juniorhandler-luokissa, joissa paremmuuden ratkaisee taidot ponin esittämisessä. Tuomari kiinnittää erityistä huomiota esittäjän ja ponin väliseen yhteistyöhön.

Päivien tulokset ovat nähtävillä osoitteessa www.poninayttely.com (sunnuntain tulokset päivittyvät illan
aikana). Lehdistölle painovalmiita kuvia lisätään osoitteeseen
http://picasaweb.google.com/poninayttelytiedotus.

Lisätietoja:
www.poninayttely.com