Tuija Rosenqvist kiinni kenttäratsastuksen PM-mitalissa
Julkaistu 15.8. 2010 16:04
Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus, Kerava 13.-15.8.
Tanska hallitsee kokonaiskilpailussa
Pohjoismaiden ja Baltian maiden kenttäratsastuksen mestaruuskilpailut jatkuivat
Keravalla vaihtelevassa säässä. Vaihtelevaa oli myös suomalaisten menestys. Tuija
Rosenqvist-Jillaroo pysyi kiinni mitalikamppailussa, kun muut kärjen tuntumassa
olleet ratsukot keräsivät maastosta runsaasti aikavirheitä.
CIC** Vaativa A-maastoradan paras suomalainen oli Tuija Rosenqvist-Jillaroo.
Ratsukko nousi maaston jälkeen kokonaispisteissä viidenneltä sijalta kolmanneksi.
Tuija Rosenqvist on siviiliammatiltaan ratsastuksenopettaja. Tämä on vasta toinen
kausi kun 34-vuotias lempääläinen on osallistunut kansainvälisiin kilpailuihin.
Rosenqvistin ratsulla JIllaroolla on takanaan menestyksekäs ura GP-esteillä.
- JIllaroo oli jo 16-vuotias kun ostin sen kaksi vuotta sitten. Se oli juuri
varsonut ja aika huonossa lihaskunnossa. Hevonen oli kuitenkin ollut koko elämänsä
terve, joten ajattelin ottaa riskin sen kanssa ja kyllä se on kannattanut,
Rosenqvist toteaa.
- Lajinvaihto kävi yllättävän helposti ja Jillaroo on tehnyt tosi hyvää työtä ja
nostanut myös minun osaamistani. Nytkin se on niin superkunnossa, että jatkamme
todennäköisesti kilpailemista myös ensi vuonna.
Sunnuntain rataesteille Rosenqvist lähtee varovaisen toiveikkaana.
- Lujaa ja laakana hypätyt maastoesteet tekevät JIllaroosta välillä huolimattoman
rataesteillä. Toivon, että se ei pudota, Rosenqvist kertoo.
Suomen joukkue on hienosti PM-hopeassa kiinni Tanskan pitäessä johtoasemaa.
Tanskalaiset tuplajohdossa
Henkilökohtaisen kilpailun johdossa on Tanskan Maibritt Laustsen tammalla Lady Burn
Light Foot virhepistein 47,9 ennen maanmiestään Anne Dorthe Mölleri'ä ratsulla
Kärgårds's Bally Pipe Dream (-50,0,)
- Tämän oli uskomaton matka esteiden yli, hevonen kuunteli hyvin koko maastoradan
läpi, minä vain ohjailin sitä. Rata on tekninen ja vaikea, piti miettiä tehtäviä ja
olla paikalla. Rata oli todella, todella hyvä. Hevoseni on tavallisesti erittäin
hyvä ja varovainen rataesteillä, toivon että teemme nollan huomenna, Laustsen sanoo.
Laustsen, 30, työskentelee vammaishoitajana ja omistaa muun aikansa ratsastukselle.
Hänellä on tältä kaudelta hopeaa Tanskan mestaruuksissa. Ratsukko ei ole tähtäämässä
Kentuckyn MM-kilpailuihin, sillä hevonen on vasta 8-vuotias ja kaipaa lisää
kokemusta.
Tekniset tehtävät miellyttivät Aariota
Keravan Ratsastusseuran isännöimät kilpailut ovat onnistuneet järjestelyiltään
loistavasti, vaikka pääluokkien alkua jouduttiin rukkaamaan tunnilla eteenpäin aamun
rajuilman johdosta.
Kilpailijat kilvan kiittelivät Simo Leppäsen suunnittelemia maastoesteratoja.
Monipuoliset esteet ja tekniset radat tekivät kilpailun seuraamisen
mielenkiintoiseksi myös yleisölle, jota saapunut paikalle runsaasti. Suomen liput
liehuivat ja kansa hurrasi kun ratsukot pyyhälsivät esteeltä toiselle. SRL:n
paikalle tuoma suuri screeni toi kaikki esteet yleisön nähtäville eikä ihmisten
tarvinnut vaeltaa paikasta toiseen nähdäkseen enemmän kuin yhden esteen.
- Yleisön kannustus oli kyllä aivan mahtavaa, tyytyväinen Salla Aario kertoi heti
maaston jälkeen.
Aario ja Celtas Chibougamau suorittivat maaston ilman estevirheitä, mutta vauhti ei
riittänyt ihanneaikaan. Aikavirheitä ratsukko keräsi 19,6.
- Olin etukäteen vähän miettinyt mitä Launo ajattelee vedessä olevasta kalaesteestä.
Aika moni hevonen oli sitä katsellut ja ottanut myös kieltoja. Mutta kun käänsin
hevosen kohti estettä se oli vain että okei, ai tuo seuraavaksi, helpottunut Aario
nauraa.
Kokonaispisteissä Aario putosi kouluratsastuksen toisen sijan jälkeen. Sunnuntain
rataesteille hän lähtee sijalta kahdeksan. Myös Wilhelmiina Rantanen-Lirs selvitti
maastoesteet ilman estevirheitä. Enimmäisajan ylitys toi kuitenkin 20,8
virhepistettä ja pudotti ratsukon kokonaiskilpailussa sijalle 10.
Tekninen rata oli ratsukoille erittäin vaativa ja lähes kaikki keräsivät radalta
aikavirheitä. Vain kaksi ratsukkoa selvitti radan ihanneajassa, toinen heistä oli
Suomen Johanna Reunanen - Santa Lucia.
Nuorissa toisena Lotta Välimäki
poniratsukoissa neljäntenä Minna Mettälä
Kankaanpäästä kotoisin oleva Lotta Välimäki nousi nuorissa toiseksi tehtyään upeasti
virheettömän ja vauhdikkaan radan hevosellaan Desert Rock xx. Ratsukolla on tältä
kaudelta nuorten SM-kultaa. Iina Janhunen ja Sjors ovat seitsemänsinä, kun taas
Elina Luikun ja Ballingowan Chelsean suoritus jouduttiin hylkäämään, jolloin Suomi
jäi ilman joukkuetulosta. Johdossa on Tanskan Katja Berg - Corvette Imperial.
Molemmat suomalaiset poniratsukot selvittivät ponien Vaativa B -radan virheittä ja
nostivat kokonaissijoitustaan hienosti. Minna Mettälä-Winnetou Painted on kahden
osakilpailun jälkeen neljännellä sijalla ja Iina Janhunen-Sjors täydentää menestystä
seitsemännellä sijalla. Sunnuntain rataesteillä heillä on mahdollisuus
henkilökohtaiseen mitaliin.
Tiedote: Hyppe Salmi
TULOKSET:
Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus, Kerava 13.-15.8.
Henkilökohtainen kilpailu, tilanne koulu- ja kestävyyskokeen jälkeen 14.5.
Seniorit
CIC** Vaativa A, Pohjoismaiden ja Baltian maiden senioreiden mestaruuskilpailu 2010,
Luokka 1 CIC**/Vaativa A, Pohjoismaiden ja Baltian maiden senioreiden
mestaruuskilpailu 2010, 1) Maibritt Laustsen - Lady Burn Light Foot DEN -47,9, 2)
Anne Dorthe Möller - Kärgårds's Bally Pipe Dream DEN -50,0, 3) Tuija Rosenqvist -
Jillaroo FIN -54,6, 4) Johanna Reunanen - Santa Lucia FIN -62,6, 5) Maria Bredberg -
Cinnamon SWE -63,0, 6) Marika Janson - Sciacca SWE -66,4, 7) Johanna Sokka - Saturn
III FIN -68,4, 8) Salla Aario - Celtas Chibougamau FIN -69,1,
----------------------
9) Aki Karhapää - Alecey FIN -69,3, 10) Wilhelmiina Rantanen - Lirs FIN -71,0, 11)
Kati Kärki-Lehtinen - Kansan-Rose FIN -73,8, 12) Rasmus Bagger - Boogie Man DEN
-85,7, 13) Kerstin Valdsalu - Gildevoog EST -101,0, 14) Paavo Huttunen - Feril FIN
-102,5, 15) Minna Leppälä - Rossi Puh FIN -114,6, 16) Pernilla Bjuhr - Durage SWE
-136,8, 17) Fanny Nersing - Rumpy Pumpy SWE -137,8, 18) Hanne Ramsgaard - Lucky Luke
DEN -145,5, 19) Inger Cathrine Bugge - Bacardi NOR HYL 19) Tuija Rosenqvist -
Ranetto FIN HYL 19) Christine Finnbråten - Lucas VII NOR HYL 19) Siret Saks -
Wiplata S EST HYL 19) Jeanette Odlander - Count Down SWE HYL 19) Perttu Puranen -
Quistro FIN HYL 19) Vilvi Laanet - Shameedia EST HYL 19) Vilvi Laanet - Bignam EST
HYL 19) Esti Laaksonen - Flaming Ergalad FIN HYL
Nuoret
CIC* Vaativa B, Pohjoismaiden ja Baltian maiden nuorten mestaruuskilpailu 2010
Nuorten mestaruus-tilanne 1) Katja Berg - Corvette Imperial DEN -47,1, 2) Lotta
Välimäki - Desert Rock xx FIN -55,9, 3) Louise Poulsen - Falypso Bell DEN -62,5,
---------------------------
4) Albin Werngren - Caruso SWE -66,6, 5) Frida Änges - Zamira SWE -69,0 6) Sara
Hakala - F J Amir Al-Bahr FIN 7) Sara Hakala - Prime Mikael FIN 8) Maren Braadstad -
Celini NOR -97,8, 9) Maria Bredberg - Ruaha xx SWE -100,6, 10) Tia Lundemose -
Corsage DEN -106,0, 11) Caroline Bergstroem - Irmeline Pooh NOR -116,3, 12) Elina
Luikku - Ballingowan Chelsea FIN HYL. 12) Maren Braadstad - Carum Carvi NOR HYL
Poniratsukot
CCIP*, Vaativa B Ponit, Pohjoismaiden ja Baltian maiden poniratsukoiden mestaruus 2010
Luokka 3, CCIP*, Vaativa B Ponit, Pohjoismaiden ja Baltian maiden poniratsukoiden
mestaruus 2010
1) Simone Bögelund - Locksley DEN -48,1, 2) Stine Hoff - Braveheart NOR -50,0, 3)
Mai Kaas -Midnight af Lergraven DEN -51,9, 4) Minna Mettälä - Winnetou Painted FIN
-54,8,
----------------------
5) Bianca Walton - Toftegaardens Alcazar DEN -55,0, 6) Amanda Sandberg - Casper SWE
-55,5, 7) Iina Janhunen - Sjors FIN -56,2, 8) Kira Ragnarsdotti - Hesteklewa Jupitor
DEN -60,2, 9) Charlotte Cedermark - Nice and Curly SWE -63,9, 10) Charlotte
Cedermark - Lucky Rose SWE -65,0, 11) Mai Kaas - Hesteklewas Wendy DEN -75,0, 12)
Caroline Jensen - Multistar Scan DEN -76,4, 13) Meja Hedrenius - King's Dumbledore
SWE -97,4, 14) Felicia Fröjd - Munsboro Teddy SWE HYL. 14) Sophie Bergstroem -
Gabriel NOR HYL 14) Maria Misund Lövlien - Munsporo Blondie NOR HYL.
Joukkuekilpailut, tilanne koulu- ja kestävyyskokeen jälkeen 14.5.
Kolmen parhaan suoritus lasketaan joukkueiden pisteissä mukaan.
PM-joukkueet, seniorit CIC** Team Competition.
1. Denmark -183,6
2. Finland 194,7 (Minna Leppälä - Rossi Puh (-114,6), Tuija Rosenqvist - Jillaroo
-54,6, Salla Aario - Celtas Chibougamau -69,1 Wilhelmiina Rantanen - Lirs -71)
3. Sweden -340,4
4. Estonia, ei joukkuetulosta
PM-joukkueet, nuoret CIC* Team Competition
1. Sweden -186,9
2. Denmark -215,6
3. Norway, ei joukkuetulosta
3. Finland, ei joukkuetulosta
PM-joukkueet, poniratsukot CCIP* Team Competition
1. Denmark -163,3
2. Swede -217,9
3. Norway, ei joukkuetulosta
HUOM! Nuorten luokka on samalla avoin kansainvälinen luokka, jossa ratsastaa myös
senioreita. Ohessa luokkatulos:
Avoin kansainvälinen luokka 2, CIC*, Vaativa B
Luokka 2, CIC*, Vaativa B, Pohjoismaiden ja Baltian maiden nuorten mestaruuskilpailu
2010 1) Katja Berg - Corvette Imperial DEN -47,1, 2) Hanna Pauli - Ella SWE -51,3,
3) Marit Poltimäe - Colibri EST -51,5, 4) Cajus Aminoff - Foxattac FIN -53,9, 5)
Lotta Välimäki - Desert Rock xx FIN -55,9, 6) Anniina Korhonen - Digger FIN -56,3,
7) Karolina Stenfeldt - Lovely Looney SWE -61,5, 8) Inger Cathrine Bugge - Pr Ronja
Skovgaard NOR -62,0, 9) Cajus Aminoff - Girlette FIN -62,4,
-----------------------------------
10) Louise Poulsen - Falypso Bell DEN -62,5, 11) Marit Poltimäe - Szaman EST -62,6,
12) Laura Koivula - My Laptop FIN -63,0, 13) Albin Werngren - Caruso SWE -66,6, 14)
Karolina Stenfeldt - Macaroni SWE -67,8, 15) Frida Änges - Zamira SWE -69,0, 16)
Kerstin Valdsalu - Leonardo EST -71,3, 17) Margus Villako - Hops 3 EST -74,8, 18)
Sara Hakala - F J Amir Al-Bahr FIN -76,6, 19) Sara Hakala - Prime Mikael FIN -77,0,
20) Joosep Tikk - Orfei EST -78,2, 21) Wilhelmiina Rantanen - Gandalf FIN -91,1, 22)
Maren Braadstad - Celini NOR -97,8, 23) Maria Bredberg - Ruaha xx SWE -100,6, 24)
Paavo Huttunen - Betina Beakley FIN -101,1, 25) Tia Lundemose - Corsage DEN -106,0,
26) Caroline Bergstroem - Irmeline Pooh NOR -116,3, 27) Henrikke Johnsen - Odysmer
NOR HYL. 27) Elina Luikku - Ballingowan Chelsea FIN HYL. 27) Vilvi Laanet - Well
Timed EST 27) Maren Braadstad - Carum Carvi NOR HYL



























