Pushkin paras kuusivuotias kouluhevonen
Julkaistu 22.8. 2010 19:26
Kouluratsastuksen 6-vuotiaiden kasvattajakilpailun eli Tapiola Breeders’
Prizen voitti kuopiolaisratsukko Heta Leinonen ja Pushkin, tulos kahden
osakilpailun jälkeen oli 169,400%. Pushkinin on kasvattanut Skyhorses Oy ja
sen omistaa Aija Leinonen.
- Pushkin teki hyvän suorituksen, se oli parempi kuin eilen, kertoi
tyytyväinen ratsastaja kisan jälkeen.
- Ruuna on oppivainen, rehellinen ja yritteliäs, mutta säikkyy vielä vähän
lapsellisesti. Säikkyminen on nyt jo vähän paremmin hanskassa, tänä kesänä
Pushkinin kanssa on jo voinut työskennellä tiiviimmin.
Työskentely on monipuolista: Pushkin maastoilee, hyppää säännöllisesti
kerran viikossa ja tekee muulloinkin puomi- ja kavalettiharjoituksia.
- Haluamme, että sillä on hauskaa, jotta ura jatkuisi mahdollisimman
pitkään, korostaa Heta Leinonen.
Toiseksi kasvattajakilpailussa sijoittuivat tasaisen varmaa työtä tehneet
Anna-Leena Meller ja Kom Gregoriann tuloksella 157,600% ja kolmanneksi
Mikaela Soratie ja Don Pedro, tulos 154,600%.
Tapiola Breeders Prize –kilpailun este- ja kouluvoittajat kuittasivat
kumpikin palkintona reilut 3500 euroa. Kaiken kaikkiaan Breeders Prize
–kilpailuissa oli jaossa yli 14.000 euroa: palkinnosta 75% saa hevosen
omistaja ja 25% kasvattaja.
Ratsujalostusliiton viisivuotiaiden kouluderbyn voittivat kahden osakokeen
jälkeen Kikka Suomio ja Devilsrock Tristan tuloksella 165,400%. Toiseksi
sijoittuivat Stella Hagelstam ja Hagels Lapidary, tulos 161,600%, ja
kolmanneksi Anu Sironen ja Rascaldo, tulos 155,800%.
Meadow Lily paras kuusivuotias estehevonen
Esteratsastuksen Breeders-kilpailu ratkesi tiukassa kahden hevosen
uusinnassa. Kahden aiemman osakilpailun jälkeen ilman virhepisteitä oli
kaksi ratsukkoa, jotka molemmat pudottivat yhden esteen kolmannen osakokeen
perusradalla.
Kokonaiskilpailun voiton veivät uusinnasta virheittä suoriutuneet Peik
Andersinin ja tamma Meadow Lily. Tamman on kasvattanut Kauniaisten
ratsastuskeskus, ja sen omistaa Anne-Maj Grönroos-von Rettig.
Toiseksi sijoittuivat Ville Peltokoski ja Still-Hof Merbau, tuloksena
uusinnassa yksi pudotus. Kolmanneksi kokonaiskilpailussa sijoittuivat Rosa
Ruutsalo ja tamma Gladys.
Viisivuotiaiden estederbyn kokonaiskilpailun voittivat Joonas Vaahtera ja
Juniper Romeo, tuloksena 1 virhepiste. Toiseksi kokonaiskilpailussa
sijoittuivat Anna Jensen ja Cendrillon 5 virhepisteellä.
Kenttähevoset esillä ensimmäistä kertaa
Uutuutena Nuorten hevosten festivaalissa nähtiin maastoestekilpailu.
Kilpailussa tuomaristo arvioi hevosten tyyppiä ja ratsastettavuutta,
hyppytekniikkaa sekä rohkeutta.
Etenkin kärjen osalta tiukan 5-6-vuotiaiden kisan voittivat Elmo Jankari ja
5-vuotias tamma Duchess Désirée, tulos 27,60 pistettä ja arviointikohtien
keskiarvo huimat 9,20. Toisena luokassa olivat Sanna Siltakorpi ja Asam,
tulos 27,50 pistettä ja keskiarvo 9,17. Luokan kolmansina olivat Sara Hakala
ja Coquette La Belle, tulos 26,40p ja keskiaro 8,80.
Nelivuotiaiden luokan voittivat Tuija Rosenqvist ja Wallenberg Lemonade 27
yhteispisteellä ja keskiarvolla 9,00. Toisena luokassa olivat Sanna
Siltakorpi ja Sleepy Elvis, tulos 26,3 pistettä ja keskiarvo 8,77.
Kilpailussa 4-vuotiaiden hevosten estekorkeus oli 80 - 90 cm, ja 5- ja
6-vuotiaat hyppäsivät 90 – 100 cm:n esteet. Mukana oli yhteensä ilahduttavat
29 nuorta kenttähevosta.
- Oli ehdottomasti hyvä idea ottaa myös kenttähevoset mukaan tähän nuorten
ratsujen katselmukseen. Kilpailu tehtiin nyt oikealla tasolla, koska tämä
oli ens immäinen kerta. Ensi vuonna tasoa kannattaa ehkä jo vähän nostaa:
nelivuotiaat voisivat hypätä 90-100cm:n tasolla, ja 5-6-vuotiaat astetta
vaativampaa rataa, sanoo kilpailun ruotsalaistuomari, kansainvälisesti
arvostettu kenttäratsastuksen asiantuntija Christian Persson.
- Molemmissa ikäryhmissä näki lupaavia hevosia, etenkin sijoittuneet
kärkihevoset olivat laadukkaita ja sopivat hyvin kenttäkilpailuun, sanoo
puheenjohtajatuomari Seppo Laine.
Tulokset su 22.8.
Esteratsastus
6-vuotiaiden estehevosten Tapiola Breeders`Prize 2010, lopputulokset kolmen
osakilpailun jälkeen.
1) Peik Andersin - Meadow Lily 4/0vp 2) Ville Peltokoski - Still-Hof Merbau
4/8vp, 3) Rosa Ruutsalo – Gladys 8vp, 4) Jonna Aaltonen – Hatanja 16vp, 5)
Kristiina Teerimaa - Carrara K 32vp, 6) Anu Siimes - Celtas Chiriqui 35vp
Hyl. Essi Seppälä - Rt Lasorka
Ratsujalostusliiton 5-vuotisderby, lopputulos kahden osakilpailun jälkeen, 7
lähtöä, 2 sijoittuu.
1) Joonas Vaahtera - Juniper Romeo 1vp, 2) Anna Jensen - Cendrillon 5vp
---------------------------------
3) Johanna Reunanen - Daffodil's Flamenco 8vp, 4) Helena Tiitinen - St
Kattryn 9vp, 5) Minna Hore - Gallops Nolando 12vp, 6) Mette Jensen - Funkel
Diamant 17vp
Kesk. Minna Montonen - Sandor
Luokka 29, 100cm arv.A.1.0 Alueluokka,18 lähtöä, 5 sijoittuu.
1) Elina Vuokko / Adeline II (TR) 0/74,79, 1) Bettiina Lahdensivu / Parys
(Vasa) 0/85,53, 1) Bettiina Lahdensivu / Izaria (Vasa) 0/79,05, 1)
Anna-Julia Kontio / Lauren de Conte (TRS) 0/78,84, 1) Tomi Jalkanen /
Quirinal (PrE) 0/79,31,
-----------------------------
6) Miila Mättölä / Lipowano (RaKa) 4/83,92, 6) Lea Salonen / Lucifer de
Ferro (ARRA) 4/97,89, 6) Anniina Kaivanto / Hickory Wood (TARI) 4/79,38, 6)
Jose Bernardes / Cruella Devil (KARA) 4/75,18, 6) Elina Blom / Gulliver B
(TRS) 4/96,60, 6) Kaisa Kiikka / Misteria (MYRA) 4/84,82, 6) Maiju Kultanen
/ Camilla-V (HUBS) 4/78,61, 13) Mia Korhonen / Coret (HämR) 8/89,12, 13) Eve
Lehtinen / Arko (TARI) 8/87,27,
Hyl. Nea Helminen / Notholms Tindra (JOKE), Pirita Rautpalo / Cilya (L-ER),
Ulla Murtomäki / Fiero (UPSR), Ery Rosendal / Tilly's Chaos (CR)
Luokka 30, 120cm arv.A.1.0,6 lähtöä, 2 sijoittuu.
1) Joonas Vaahtera / Juniper Romeo (TAR) 1/85,18, 2) Johanna Reunanen /
Daffodil's Flamenco (VARS) 4/76,21,
----------------------------
3) Helena Tiitinen / St Kattryn (L-ER) 5/86,09, 3) Anna Jensen / Cendrillon
(L-ER) 5/84,56, 5) Minna Hore / Gallops Nolando (LIDR) 12/98,72, 6) Mette
Jensen / Funkel Diamant (L-ER) 17/84,04
Luokka 32, 110-120cm arv.367.1.(A1/A1), 17 lähtöä, 10 sijoittuu. Luokat 32 a
(110 cm) ja 32 b (120 cm) yhdistettiin luokaksi 32 (110 - 120 tasoituksin).
1) Nina Andersin / Laika II (KRG) 0-0/34,55, 1) Jose Bernardes / Zilverster
V (KARA) 0-0/32,75, 3) Kristiina Teerimaa / Zula (TR) 0-8/33,54, 4) Rosa
Ruutsalo / Felix (KRG) 1/67,65, 5) Minna Montonen / Sandor (TR) 4/59,42, 5)
Päivi Mikkonen / Still-Hof Iroko (OR) 4/64,14, 5) Tuomas Jauhiainen / Funkel
Gisela (KuoR) 4/58,71, 5) Lea Salonen / Lucifer de Ferro (ARRA) 4/63,91, 5)
A Hannula Krista / Uriell (YR) 4/62,47, 5) Heidi Koski / P. Zidane (TAMP)
4/59,62, 11) Peik Andersin / Lindsay (KRG) 6/71,44, 12) Mia Korhonen / Zally
(HämR) 7/76,45, 13) Rebecca Lindeblad / Win For Life Kzi (RCC) 8/63,94, 14)
Elina Blom / Elan Van Het Lindenhof (TRS) 9/70,93, 15) Marjo Lehtinen /
Lanselot (GRO) 21/83,05,
Hyl. Anniina Kaivanto / Hickory Wood (TARI), Salla Varenti / Ypäjä Tiziano
(YR)
Kouluratsastus
6-vuotiaiden kouluhevosten Tapiola Breeders’ Prize 2010, lopputulos kahden
osakilpailun jälkeen.
1) Heta Leinonen – Pushkin 169,400%, 2) Anna-Leena Meller - Kom Gregoriann
157,600% 3) Mikaela Soratie - Don Pedro 154,600%, 4) Sari Aimia - Boston Tea
Party 153,800%, 5) Taina Rajala - Desperados 152,200%, 6) Jukka Jokinen -
Notholmens Daphne 146,400%, 7) Saara Rantapuu-Kivelä - Minet J 144,400%, 8)
Riikka Tuominen - Gigilou Gigiley-R 142,200%, 9) Pirjo Kronlund - Purple
Rain 139,400%, 10) Siiri Kyrö - Cherrygarden's Dauphino 138,200%, 11) Ira
Aaltonen-Ollila - Lauries Glorie 130,400%, 12) Heidi Somervuori –
Sonnenschein 128,400%
Ratsujalostusliiton 5-vuotiaiden kouluhevosten derby 2010, kokonaistulos
kahden osakilpailun jälkeen.
1) Kikka Suomio - Devilsrock Tristan PRIMUS 165,400%, 2) Stella Hagelstam -
Hagels Lapidary BOE 161,600%, 3) Anu Sironen - Rascaldo YR 155,800%, 4)
Tiina Kauppinen - Branke Sil DT 155,600%, 5) Tiina Kauppinen - Centigrade DT
152,400%, 6) Petra Ulmonen - Furia TSR 150,600%, 7) Mervi Hartonen - May Rex
Ws LoR 148,000%, 8) Maria Pyykönen - Riccardo P-HR 144,200%, 9) Nora
Aaltonen – Dissos KaRa 141,800%, 10) Susanna Lemström – Nachtgeist HämR
139,400%, 11) Minttu Liuko - Miraseti 2514 VH 139,000%, 12) Mariia
Pihlajamäki - Hannah Assai LAHA 138,800%, 13) Sirpa Degerth - Wild Thing H
TKR 129,600%, 14) Vicky Sillman – Edelmädel KRK 122,800%,
Ei tulosta Maria Heikkilä YR - Palazzo
Luokka 5, Prix de Akoya, Helppo B FEI Kouluratsastusohjelma 4-vuotiaille
hevosille, 25 lähtöä, 7 sijoittuu.
1) Maria Taberman / Frederica (SUR) 42/84,000, 2) Mikaela Soratie / Bold
Belle (HR) 39,3/78,600, 3) Ira Ristimäki / Pin Rock's Black Velvet 147 (LOR)
38,7/77,400, 4) Stella Hagelstam / Sandoz Sil (BoeR) 37,3/74,600, 5) Nora
Nikander / St Rachelina (KAR) 36,1/72,200, 6) Mari Hietikko / Fenton (UR)
35,4/70,800, 6) Maria Pyykönen / St Rachanna (PHR) 35,4/70,800,
------------------------
8) Päivi Kärhä / Sonata Arctica (EKR) 34,6/69,200, 9) Siiri Kyrö / Kiahan
Royal Touch (RKR) 34,4/68,800, 10) Tiina Kauppinen / Seaside Rosaria (DTT)
34/68,000, 11) Tiina Kauppinen / Faustinus II (DTT) 33,7/67,400, 12)
Michaela Kokkola / Sambesi (POM) 33,4/66,800, 13) Ilona Päivinen /
Lapinjärvi San Fino (ABC) 33,2/66,400, 13) Hanna-Mari Metsänoja / Kozerog
(TARAT) 33,2/66,400, 15) Lasse Jäntti / Bamsse J (LR) 33,1/66,200, 16)
Susanna Lemström / Kristel Ks (HämR) 32,6/65,200, 17) Maria Andersson /
Forro de Cheval Ax (RS) 32,5/65,000, 18) Anna Kärkkäinen / Friisin Paletti
(YR) 32,2/64,400, 19) Nora Ahtola / Saphira II (HämR) 31,9/63,800, 20) Heidi
Takala / Rimero (DR Team) 31,6/63,200, 21) Nora Ahtola / Sinphonie (HämR)
31,5/63,000, 22) Sari Aimia / Hn Capita (KRK) 28,5/57,000, 23) Krista
Ketonen / Lamels (HUR) 27,6/55,200, 23) Siiri Kyrö / Liza Levi's (RKR)
27,6/55,200, 23) Anna Kärkkäinen / Salmiakki Poika (YR) 27,6/55,200
Luokka 6b, Prix de Agrimarket, Helppo B Nuorten hevosten kenttäohj. 2003, 20
lähtöä, 5 sijoittuu.
1) Mia von Schantz / Zatal (LOR) 338/70,417, 2) Maria Wennerstrand / Arueira
(LOR) 312/65,000, 3) Anna Tuomioja / Shannon Belle (TKR) 309/64,375, 4) Anna
Kärkkäinen / Streamside Beverley (YR) 309/64,375, 4) Anna-Leena Meller / Kom
Pandora (LSR) 309/64,375,
------------------------------------------------
6) Emilia Lindroos / Citruss (HURA) 308/64,167, 6) Laura Porthan / Ypäjä
Trulli (YR) 308/64,167, 8) Pirjo Kronlund / Pittegaardens Rosita (CR)
306/63,750, 9) Kaisa Väistö / Snippy R (VESRA) 303/63,125, 10) Katja
Veijalainen / Valon Rokkari (WIUHU) 302/62,917, 11) Susanna Lemström / Milo
Mainio (HämR) 299/62,292, 12) Janika Bergholm / Playman (K-HR) 298/62,083,
13) Anna Kärkkäinen / Doyher Thunderbarr (YR) 296/61,667, 14) Senni Jokinen
/ Lowlands Rubinette (DC) 292/60,833, 14) Pirkko Herd / Ypäjä Tanssi (YR)
292/60,833, 16) Siiri Kyrö / Kyro Phoenix 2506 (RKR) 291/60,625, 17)
Annaleena Virtanen / Arvilan Melinda (KJR) 290/60,417, 18) Frida Salmelin /
Oscardo (PaRS) 286/59,583, 19) Kristina Niemelä / Kamel (WIUHU) 281/58,542,
20) Solveig Asp / Taktika II (KERRA) 269/56,042
Luokka 7, Prix de Vitabalans, Ratsujalostusliiton 5-vuotisderby, 2.
osakilpailu. 14 lähtöä, 4 sijoittuu.
1) Kikka Suomio / Devilsrock Tristan (PRIMUS) 41,5/83,000, 2) Stella
Hagelstam / Hagels Lapidary (BoeR) 40,2/80,400, 3) Anu Sironen / Rascaldo
(YR) 39,2/78,400, 4) Tiina Kauppinen / Branke Sil (DTT) 38,8/77,600,
-----------------------------------------------
5) Petra Ulmonen / Furia (TSR) 37,9/75,800, 6) Tiina Kauppinen / Centigrade
Ks (DTT) 37,8/75,600, 7) Nora Aaltonen / Dissos (KARA) 36/72,000, 8) Maria
Pyykönen / Riccardo (PHR) 35,8/71,600, 9) Mervi Hartonen / May Rex Ws (LOR)
34,9/69,800, 10) Mariia Pihlajamäki / Hannah Assai (LAHARA) 34,2/68,400, 11)
Minttu Liuko / Miraseti 2514 (VH) 33,7/67,400, 11) Susanna Lemström /
Nachtgeist (HämR) 33,7/67,400, 13) Sirpa Degerth / Wild Thing H (TKR)
32,6/65,200, 14) Vicky Sillman / Edelmädel (KyIF) 30,4/60,800
Luokka 8, Tapiola Breeders Prize, 2. osakilpailu, 12 lähtöä, 5 sijoittuu.
1) Heta Leinonen / Pushkin (KuoR) 44/88,000, 2) Mikaela Soratie / Don Pedro
(HR) 40,1/80,200, 3) Sari Aimia / Boston Tea Party (KRK) 40/80,000, 4)
Anna-Leena Meller / Kom Gregoriann (LSR) 39,7/79,400, 5) Jukka Jokinen /
Notholmens Daphne 2366 (TUUR) 38,7/77,400,
------------------------------
6) Taina Rajala / Desperados (DC) 37,4/74,800, 7) Saara Rantapuu-Kivelä /
Minet J (L-ER) 37,2/74,400, 8) Siiri Kyrö / Cherrygarden's Dauphino (RKR)
37,1/74,200, 9) Pirjo Kronlund / Purple Rain (CR) 36,9/73,800, 10) Riikka
Tuominen / Gigilou Gigiley-R (SRS) 35,6/71,200, 11) Heidi Somervuori /
Sonnenschein (K-HR) 35,3/70,600, 12) Ira Aaltonen-Ollila / Lauries Glorie
(POM) 34,2/68,400
Luokka 9, Racing 7-v Champion –sarjan osakilpailu, Vaativa B:1,4 lähtöä, 2
sijoittuu.
1) Mikaela Soratie / Royale de Topaz (HR) 498/69,167, 2) Siiri Kyrö /
Weslana 2395 (RKR) 438/60,833,
------------------------------
3) Maija Rahja / Don Valiente (DTT) 422/58,611, 4) Marko Björs / Lescadoro
(DTT) 417/57,917
Maastoesteratsastus
Luokka 41, Prix de Equistro, 5-6-vuotiaat kenttähevoset, 90/100cm, 23
lähtöä, 6 Sijoittuu. Tuloksissa yhteispisteet ja arviointikohtien keskiarvo.
1) Elmo Jankari - Duchess Désirée TR 27,60p ka9,20, 2) Sanna Siltakorpi –
Asam TRS 27,50p ka9,17, 3) Sara Hakala - Coquette La Belle RCC 26,40p
ka8,80, 4) Salla Varenti - Elves Angel YR 26,10p ka8,70, 5) Ann-Niina
Kiviniitty - Bello Nemo LR TEAM 25,30p ka8,43, 6) Maija Yli-Huhtala –
Marbella VARSA 25,00p ka8,33,
---------------------------------
7) Sanna Siltakorpi - Firehill's Panther TRS 24,80p ka8,27, 8) Inna Ranta -
Por Que No SOMRA 24,70p ka8,23, 9) Salla Varenti – Becquerel YR 24,00p
ka8,00, 10) Sara Hakala - Prime Mikael RCC 23,90p ka7,97, 11) Aki Karhapää -
Pearl Harbour II PKUR 23,70p ka7,90, 12) Maija Yli-Huhtala – Guinevere VARSA
22,90p ka7,63, 13) Sari Haijanen – Mirakel TR 22,80p ka7,60, 14) Irina Kokko
- Veihaivei Jii K-AR 22,70p ka7,57, 15) Laura Koivula - Risks-Remarks IR
22,50p ka7,50, 16) Esti Laaksonen - Prime Minister LR TEAM 22,40p ka7,47,
17) Sanna Siltakorpi – Cellist TRS 22,40p ka7,47, 18) Iina Purontakanen –
Sonata HyR 22,10p ka7,37, 19) Katja Lääti - Vertical HAMR 21,70p ka7,23, 20)
Laura Koivula - My Laptop IR 21,20p ka7,07, 21) Tarja Karppinen – Prezelle
PUNRA 20,90p ka6,97, 22) Heidi Onger - Pee-Peen White Waltz SS-92 20,60p
ka6,87, 23) Tanja Kortelainen - Symphony Mini Survivor JOKERA 18,10p ka6,03
Luokka 40, Prix de Equistro, 80/90cm, 4-vuotiaat hevoset. 6 lähtöä, 2
sijoittuu. Tuloksissa yhteispisteet ja arviointikohtien keskiarvo.
1) Tuija Rosenqvist - Wallenberg Lemonade LmR 27p ka9,00, 2) Sanna
Siltakorpi - Sleepy Elvis TRS 26,3p ka8,77,
-----------------------------------------------
3) Minna Leppälä – Shanigan RCC 23,3p ka7,77, 4) Johanna Reunanen –
Coccinella VARSA 22,9p ka7,63, 5) Irina Kokko – Joelime K-AR 21,3p ka7,10,
6) Heli Rainio – Nikoet KMR 20,6p ka6,87



























