Tapiola GP-finaalit, Jumping Helsinki Laaksolla 27. - 29.8.
Julkaistu 28.8. 2010 21:19
Raimo Aaltonen ratsasti Elektra F:lla Tapiolan GP:n sarjavoittoon
Nuori Juuli Kontio juhli Laaksolla, GP-finaaleissa tuplavoitto ja nuorten sarjan
ykkönen!
Esteratsastuksen Tapiola Grand Prix- sarjan voittoon hyppäsi Auran Raimo Aaltonen
tammalla Elektra F. Ratsukko on ollut sarjassa johtoasemissa pitkään ja kantti kesti
edelleen Laakson ratsastusstadionille rakennetulla mittavalla finaaliradalla, jossa
ratsukko oli kolmas yhdellä pudotuksella voittaen kokonaissarjan 72 pisteellä.
Aaltonen jäi finaalissa samat virhepisteet ottaneesta Ypäjän Maria Heikkilästä ja
Cariciasta ajassa vain sekunnin sadasosan, ja voiton otti kisassa ainoan tuplanollan
hypännyt Anna-Julia Kontio tammalla Escape. Heikkilä nousi hyvällä sijoituksellaan
sarjakakkoseksi ennen Lotta-Riikka Rintamäkeä Kontion ollessa neljäs.
Aaltonen oli saanut tililleen yhden pudotuksen finaalin ensimmäisellä kierroksella,
ja toiselle lähdettäessä Kontio oli jo tehnyt hänen edellään tuplanollan.
Ratsastajat pystyivät valitsemaan toisella kierroksella tiukasti kurvaavan oikotien
lankkuesteelle ajan voittamiseksi.
- Lähdin radalle sillä mielellä, että tämä sarja olisi komea voittaa. Sanoin hevosen
omistajalle, Eija Tuomiselle, jo etukäteen että en meinaa oikaista lankulle.
Luokkavoitto oli mennyt jo, ja ajatuksenani oli se, että pääsen sarjan kärkeen,
Aaltonen sanoi.
- Elektra on pieni hevonen ja hyppää maksimia, se on erittäin hyväpäinen ja
yritteliäs, hän kehuu ratsua, jonka kanssa yhteistyö jatkuu nyt kolmatta kautta.
Aaltonen viihtyi Johanna Mikkolan laatimalla radalla.
- Tiet olivat ratsastettavia ja maksimiaika ok, ei sellainen kuin joskus, että saa
ratsastaa kuin keitetty peikko. Esteet olivat isoja, ja minusta saa mieluummin olla
näin kuin että kikkaillaan jollain erityisjutuilla.
Kokeneen Aaltosen, 54, harkittu strategia puri ja tuloksena oli ratsastajan jo
kolmas voitto sarjassa, aikaisemmat ovat vuosilta 2002 ja 2007. Lisäksi hänellä on
hallussaan jo kaikkiaan kahdeksan Suomen mestaruutta. Turnauskestävyyden takana on
kokemus ja hevostaito.
- Minkä takia meidän hevoset ja esimerkiksi Juulin hevoset kestävät kunnossa koko
kauden, johtuu siitä että en kauheasti höylää niitä. Minun hevoseni eivät ole
hypänneet yhtään hyppyä Keravan jälkeen. Kilpailujen välissä keskityn siihen, että
pidän kunnossa hevosten lihaksiston ja pään.
Juuli Kontio hallitsi Laakson finaaliradoilla
Ylöjärveläinen Kontio, 19, todella juhli Laaksolla lauantaina. Hän avasi sarjakauden
tuplavoitolla Ala-Härmässä ja päätti sen nyt samoin ottamalla jälleen nimiinsä
voiton avoimessa sarjassa Escapella ja nuorten sarjassa Rio Nuevolla Jälkimmäisellä
hän voitti samalla toistamiseen Tapiola Pankki nuorten GP-sarjan. Lisäksi Kontio oli
nuorten finaalissa toinen uudella kisakumppanillaan, suomalaissyntyisellä
FWB-oriilla Konstantinos Ks. Nuorten sarjassa toiseksi sijoittui Mikael Wahlman
hevosella Prestige ennen Petra Heikkistä Tamaralla.
- Oletin että minulla ei ole tässä sarjassa mitään mahdollisuuksia kärkeen, ja
lähdin kilpailuun ilman paineita. - Kaikki hevoset tuntuivat tosi hyviltä tänään ja
toivon että sama vire jatkuu huomennakin,
Kontio osallistui nuorten EM-kisoihin kesällä ja jätti siksi väliin osan
GP-osakilpailuista. Rio Nuevolla hän ehti hypätä vain kahdessa osakilpailussa
voittaen ne molemmat.
Finaalissa avoimessa ja nuorten luokassa hypätään samat radat, vain estekorkeutta
rukataan.
- Siitä että menin ensin nuorten radan, saattoi olla hyötyä seuraavassa luokassa.
Ratsastin kummatkin kilpailut erillään ja kävelin myös radat erikseen. Kun ratsastaa
noin monta rataa perättäin, täytyy unohtaa aina edellinen suoritus ja miettiä vasta
myöhemmin, mitä tapahtui. Jokaisella hevosella pitää ratsastaa eri tavalla, ja
mietin tosi tarkasti etukäteen miten aion mennä radan kullakin. Kaikki hevoseni ovat
tosi erilaisia, Kontio sanoo.
- Viihdyn hevosten kanssa ja tulen hankalienkin kanssa tulen yleensä aina toimeen.
Pitää toimia aina rauhallisesti, oppia tuntemaan hevosensa, kuunnella niitä ja
tietää niiden rajat mitä milläkin voi tehdä,
Kontion isä on tunnettu, erittäin menestyksekäs raviohjastaja Jorma Kontio. Myös
avoimen sarjan kakkosella virtaa hevosperintö suonissaan, isä on tunnettu
kilparatsastaja ja valmentaja Veikko Heikkilä.
- Totta kai toivoin, että pystyn nousemaan sarjassa, olin kahdeksannella sijalla
ennen tätä. En osannut odottaa ihan näin hyvää tulosta. Caricia on taistelija, se
taistelee aina loppuun asti minun puolestani. Vähän erikoinen sekin on luonteeltaan,
mutta ihana hevonen, Heikkilä ylistää hevostaan. Caricia on Suomessa syntynyt
huippusukuinen 12-vuotias tamma, jonka sekä omistavat että ovat kasvattaneet Jouni
ja Lea Heikinheimo.
Sunnuntain paras porhaltaa kotiin uuden Mitsubishi ASX:n ratissa
Tapiola GP ja Tapiola Pankki nuorten GP -sarjojen tulokset yhdistettiin, ja niiden
perusteella sunnuntain Mitsubishi Leading Rider -kilpailuun jatkaa 20 parasta
ratsastajaa ottelemaan Mitsubishi ASX -henkilöauton voitosta. Kaikki osallistujat
lähtevät autokilpailuun nollilta, eli jokainen heistä voi voittaa. Kilpailu
ratkaistaan GP-luokassa perusradalla ja uusinnassa, estekorkeus senioreille on 150
cm ja nuorille sekä junioreille 140 cm. Kilpailu alkaa Laaksolla aamulla klo 9,
autokilpailu hypätään alkaen klo 14.30 alkaen.
- Huomenna pitäisi kanssa saada jotain aikaiseksi. Juuli on paha kuin mikäkin,
äärettömän taitava tyttö ja hevoset ovat kunnossa, toteaa Aaltonen, joka on mukana
kahdella hevosella. Kontio starttaa autokisassa kolmella kilpurilla.
Autokilpailuun lähtevät mukaan seuraavat ratsukot: Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo,
Eafons Escape ja Konstantinos Ks, Raimo Aaltonen/ Elektra F ja Eafons Polyfino,
Sandra Burmeister / Cosiga, Mikael Wahlman / Prestige ja Wilantos van Bon Cheval,
Lotta-Riikka Rintamäki / FIM Fräulein Smilla, Maria Heikkilä / Caricia, Emilia
Kerimaa / Tatricia, Petra Heikkinen / Tamara, Sanna Backlund / Casandra Z ja Verdi,
Julia Engblom / Unsjell, Jenny Kainulainen / Lacardi, Ville Kulkas / Catokina,
Tuisku Kivikoski /Chardonay van de Kempenhoeve, Antti Kuosmanen / Celtas Chidambaram
ja Kiira Miinin / Talan J.W.B.
HUIKEA PALKINTOTASO
Esteratsastuksen GP-sarjoissa on jaettu tänä kesänä voittoina yhteensä huikeat
63.500 euroa ja bonuksena on kilpailu uusi Mitsubishi ASX -henkilöauto
-henkilöautosta kaikilla herkuilla.
Kilpailusarjan kolme parasta palkitaan seuraavasti:
Tapiola Grand Prix: 1) 7.000 € 2) 2.000 € 3) 1.000 €
Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix: 1) 3.000 € 2) 2.000 € 3) 1.000 €
Mitsubishi Leading Rider kilpailun viisi parasta palkitaan seuraavasti:
1) Mitsubishi henkilöauto 2) 5 000 € 3) 3 000 € 4) 1000 € 5) 500 €
VOITTOAUTO Mitsubishi ASX
Palkintoautona tänä vuonna on Mitsubishi ASX 1.6 Inform Cleartec, jossa
vakiovarusteina mm. ESP, ilmastointi, Stop&Go-järjestelmä, 9 turvatyynyä,
CD/Radio/MP3-toistolla, mäkilähtöavustin ja paljon muuta. Mitsubishi ASX-crossover
on täysin uusi malli, joka ensiesitellään Suomessa syyskuussa 2010. Palkintoauto
tullee olemaan ensimmäisiä ASX-autoja, joka luovutetaan Suomessa asiakkaalle.
TULOKSET LA 27.8.
Luokka Tapiola GP-finaali, 145 cm + 145 cm., aikaratsastus, kaksi kierrosta, 19
lähtöä, 10 sijoittui
1) Anna-Julia Kontio / Eafons Escape Tampere 0-0/46,95, 2) Maria Heikkilä / Caricia
Ypäjä 4-0/46,92, 3) Raimo Aaltonen / Elektra F Aura 4-4/46,93, 4) Sandra Burmeister
/ Cosiga Espoo 8-0/47,53, 5) Lotta-Riikka Rintamäki / FIM Fräulein Smilla Turku
12-0/42,60, 6) Pinja Immonen / Ziness Oulu 8-4/50,93, 7) Sara Vainikkala / Vriend
D.D.H. Kotka 8-5/54,28, 8) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino Aura 12-4/47,14, 9)
Jenny Kainulainen / Lacardi Kirkkonummi 8-8/48,37, 10) Janna Huhtanen / Sultana D
Janakkala 8-hyl
Tapiola Grand Prix, sarjatulos, 31 ratsukkoa sai pisteitä
1) Raimo Aaltonen / Elektra F Aura 72, 2) Maria Heikkilä / Caricia Ypäjä 67, 3)
Lotta-Riikka Rintamäki / FIM Fräulein Smilla Turku 66, 4) Anna-Julia Kontio / Eafons
Escape Tampere 64, 5) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino Aura 59
Luokka Tapiola Pankki Nuorten GP-finaali, 140cm + 140 cm., aikaratsastus, kaksi
kierrosta, 29 lähti, 10 sijoittui
1) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo Tampere 4-0/39,31, 2) Anna-Julia Kontio /
Konstantinos Ks Tampere 4-0/48,98, 3) Mikael Wahlman / Wilantos van Bon Cheval Lahti
0-8/47,65, 4) Nina Cederberg / Kiowa Mousse Siuntio 8-0/48,22, 5) Petra Heikkinen /
Tamara Joensuu 8-4/44,63, 6) Emilia Kerimaa / Tatricia Janakkala 8-4/47,54, 7)
Mikael Wahlman / Prestige Lahti 4-10/57,35, 8) Kiira Miinin / Talan J.W.B. Joensuu
8-6/58,49, 9) Mari Carlson / Urbanus Lahti 8-8/46,60, 10) Anna-Julia Kontio / Astrid
L Tampere 8-8/46,91,
Tapiola Pankki Nuorten GP, sarjatulos, 49 ratsukkoa sai pisteitä
1) Anna-Julia Kontio / Rio Nuevo Tampere 70, 2) Mikael Wahlman / Prestige Lahti 64,
3) Petra Heikkinen / Tamara Joensuu 60, 4) Mikael Wahlman / Wilatos van Bon Cheval
Lahti58, 5) Emilia Kerimaa / Tatricia Janakkala 57
Mitsubishi Leading Rider, 20 parasta loppukilpailuun, 54 ratsukkoa sai pisteitä
1) Anna-Julia Kontio/ Rio Nuevo Tampere 65, 2) Anna-Julia Kontio Anna-Julia/ Eafons
Escape Tampere 57, 3) Raimo Aaltonen/ Elektra F Aura 55, 4) Sandra Burmeister/Cosiga
Espoo 49, 5) Mikael Wahlman / Prestige Lahti 48, 6) Lotta-Riikka Rintamäki / FIM
Fräulein Smilla Turku 46, 7) Maria Heikkilä / Caricia Ypäjä 44, 8) Emilia Kerimaa /
Tatricia Janakkala 41, 9) Petra Heikkinen / Tamara Joensuu 40, 10) Sanna Backlund /
Casandra Z Janakkala 34, 10) Julia Engblom / Unsjell 34, 10) Jenny Kainulainen /
Lacardi Kirkkonummi 34, 13) Mikael Wahlman / Wilantos van Bon Cheval Lahti 33, 13)
Anna-Julia Kontio / Konstantinos Ks Tampere 33, 15) Raimo Aaltonen / Eafons Polyfino
Aura 31, 16) Ville Kulkas / Catokina Tampere 29, 17) Tuisku Kivikoski /Chardonay van
de Kempenhoeve Tuusula 27, 18) Sanna Backlund / Verdi Janakkala 24, 19) Antti
Kuosmanen / Celtas Chidambaram Hki 22, 19) Kiira Miinin / Talan J.W.B. Joensuu 22



























